27.4.2001

Tausta

A ja B olivat työskennelleet 27.8.1995 saakka X Oy:n palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa linja-autonkuljettajina pääosin Z:n (jäljempänä Z) tilauksesta harjoitetussa seutuliikenteessä. Z oli kilpailuttanut vuonna 1994 seutuliikenteen toisella kilpailukierroksella yhteensä 28 seutulinjaa. Z oli ratkaissut tarjouskilpailun 17.2.1995. Liikennöinti linjoilla oli alkanut 28.8.1995. Oy Y Ab oli kilpailussa voittanut hoidettavakseen seitsemän linjan liikenteen, mikä oli merkinnyt 26 bussin ja 1820000 linjakilometrin liikennettä vuodessa. Aikaisemmin linjoja oli liikennöinyt X Oy.

Tarjouskilpailun jälkeen X Oy oli irtisanonut 45 linja-autonkuljettajaa. Oy Y Ab oli hakenut uutta työvoimaa keväällä 1995 muun muassa työvoimatoimiston kautta ja palkannut kaikki sen palvelukseen hakeutuneet 33 X Oy:stä irtisanottua kuljettajaa. Lisäksi oli palkattu 18 muuta kuljettajaa joko kokonaan uusina tai vakinaistamalla määräaikaisissa työsuhteissa olleita työntekijöitä. Työsopimukset oli solmittu valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaisin ehdoin muutoin paitsi että X Oy:ssä aikaisemmin palvelleiden kuljettajien henkilökohtainen tuntipalkka oli sovittu saman suuruiseksi kuin heillä oli ollut X Oy:ssä. Myös A ja B olivat siirtyneet Oy Y Ab:n palvelukseen 28.8.1995 lukien. A:n ja B:n työehdot Oy Y Ab:n palveluksessa olivat olleet joiltakin osin huonommat kuin X Oy:n palveluksessa.

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 17.6.1996

Kanteessaan, jota Oy Y Ab vastusti, A ja B katsoivat liikkeen luovutuksen tapahtuneen ja vaativat aikaisempien palkkaehtojensa noudattamista ja sen mukaisesti kanteessa yksilöityjä palkkaeriä.

Käräjäoikeus totesi, että liikennöitsijän Z:n tilaamasta joukkoliikenteestä saama korvaus perustui ajokilometrimääriin. Liikennöitsijä keräsi lipputulot matkustajilta ja tilitti ne edelleen Z:lle, joka maksoi sovitun kilometrikorvauksen liikennöitsijälle. Käsillä olevassa tapauksessa Z oli määrännyt tarjouskilpailun kohteena olleet linja-autolinjat. Y linjoilla jatkui Oy Y Ab:n hoidossa pieniä muutoksia lukuunottamatta samanlaisena kuin X Oy:n hoidossa. Kun tarjouskohteet olisivat periaatteessa voineet siirtyä kenelle tahansa liikennöitsijälle voitiin katsoa, että kysymyksessä oli ollut toiminnallinen kokonaisuus, joka saattoi olla liikkeen luovutuksen kohteena. Toiminta oli myös säilynyt samanlaisena eli säilyttänyt identiteettinsä.

X Oy ei ollut myynyt Oy Y Ab:lle linja-autoja. Muutakaan omaisuutta ei ollut merkityksellisessä määrin siirtynyt. Oy Y Ab oli tosin ostanut X Oy:ltä kuljettajien pukuja, mutta ne olivat maksaneet 9000 markkaa eli varsin vähän. Järjestelyllä oli vain vältetty tarpeeton rahojen kierrättäminen työntekijöiltä X Oy:lle ja Oy Y Ab:lta takaisin työntekijöille. Oy Y Ab oli myös joutunut lyhyeksi ajaksi vuokraamaan linja-autoja X Oy:ltä, mutta linja-autojen vuokraus oli perustunut aikaisempaan käytäntöön. Varikon vuokravastuiden muutos oli niin ikään tapahtunut samalla tavalla kuin aikaisemmin linja-autojen lukumäärän muuttuessa. Seikoilla ei siten ollut merkitystä arvioitaessa, oliko tapahtunut liikkeen luovutus.

X Oy ja Oy Y Ab eivät olleet ennen tarjouskilpailun ratkeamista millään tavoin neuvotelleet liikenteen siirtämisestä. Siirtyminen oli perustunut Z:n ratkaisuun. Näin ollen oli selvää, että osapuolten välillä ei ollut ollut sopimussuhdetta. Eri asia oli, että osapuolet olivat lopputuloksen selvittyä neuvotelleet eräistä käytännön asioista. Kun yhtiöt toimivat samalla varikolla ja konttoritilatkin olivat samoissa tiloissa niin että sekä yhtiöiden kuljettajat että johto joutuivat jatkuvasti tekemisiin toistensa kanssa, oli luonnollista, että tällaisia keskusteluja oli käyty. Henkilöstön asemaa koskevat keskustelut oli käyty X Oy:n työntekijöiden aloitteesta. Keskustelujen jälkeen Oy Y Ab:n toimitusjohtaja oli ilmoittanut, että kaikki siirrettyjä linjoja ajaneet kuljettajat saattoivat hakeutua Oy Y Ab:n palvelukseen ja että heidät tultiin palkkaamaan Oy Y Ab:n työhönottokriteerien mukaisesti yhtiön soveltaman työehtosopimuksen mukaisin ehdoin. Kuitenkin toimitusjohtaja oli luvannut, että kenenkään palkka tai palkkaluokka ei laskenut. Palkkaluokat olivat olleet samat kummassakin yhtiössä. Myöhemmin oli kuitenkin tullut esiin se ero, että X Oy:ssä oli ammattiin oikeuttavaksi ajaksi laskettu myös muu kuin linja-autonkuljettajana toimiminen eli lähinnä aikaisempi kuorma-autokokemus. Tämän johdosta palkkaluokka Oy Y Ab:ssä olisi eräillä kuljettajilla laskenut. Nämä kuljettajat olivat saaneet pitää aikaisemman palkkaluokkansa. Tälläkään seikalla ei kuitenkaan ollut merkitystä arvioitaessa, oliko liikenteen siirtyminen perustunut sopimukseen vai ei.

Käräjäoikeus totesi kokoavasti, että siirtynyt liikenne oli muodostanut toiminnallisen kokonaisuuden, jonka identiteetti oli säilynyt. Omaisuutta ei ollut siirtynyt eikä osapuolten välillä ollut ollut ennen liikenteen siirtymistä sopimusta tai yhteisymmärrystä liikenteen siirtymisestä.

Viitaten Euroopan yhteisöjen neuvoston liikkeen luovutusta koskevaan direktiiviin (77/187/ETY) ja sitä koskevaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön käräjäoikeus katsoi, että kysymyksessä oli katsottava olleen työsopimuslain 7§:n 2 momentissa tarkoitettu liikkeen luovutus, koska liikenteen harjoittaminen oli perustunut aiemmin X Oy:n ja Z:n väliseen ja perustui nyt Oy Y Ab:n ja Z:n väliseen sopimukseen. Lisäksi liiketoiminta jatkui samanlaisena ja muodosti riittävän taloudellisen ja toiminnallisen kokonaisuuden.

Tämän vuoksi käräjäoikeus hyväksyi kanteen ja velvoitti Oy Y Ab:n suorittamaan A:lle ja B:lle heidän vaatimansa palkkasaatavat.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Markku Räty.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.10.1997

Hovioikeus, jonne Oy Y Ab valitti, katsoi, että X Oy:n harjoittama linjojen liikennöinti oli ollut sellainen taloudellinen kokonaisuus, jonka puitteissa oli voitu harjoittaa oman tavoitteen omaavaa taloudellista toimintaa. Tästä toiminnasta oli siirtynyt Oy Y Ab:lle linja-autolinjat ja 33 X Oy:n linjojen kilpailuttamisen jälkeen irtisanomista 45 työntekijästä. Oy Y Ab oli linjat saatuaan lisäksi ottanut palvelukseensa tai vakinaistanut 18 työntekijää. Oy Y Ab oli maksanut X Oy:lle kymmenkunnan sen entisen kuljettajan virkapuvun hinnan. Oy Y Ab oli hankkinut linjojen ajamiseen 22 uutta autoa. Uusien autojen toimituksen viivästyessä se oli vuokrannut kaksi autoa X Oy:lta muutamaksi kuukaudeksi.

Hovioikeus katsoi, että X Oy:stä oli Oy Y Ab:hen siirtynyt linjojen siirtymisen yhteydessä pääosa linjojen liikennöintiin kuulunutta henkilökuntaa. Asian arvosteluun ei vaikuttanut se, olivatko kaikki irtisanotut kuljettajat ajaneet nimenomaan siirtyneitä linjoja, kun irtisanominen joka tapauksessa oli ollut seurausta linjojen siirtymisestä.

Vaikka X Oy:stä Oy Y Ab:lle siirtynyt aineellinen omaisuus oli ollut vähäistä, ei sitä voitu kokonaisarvioinnissa sivuuttaa, kun autojen vuokraus ja virkapukujen ostaminen oli tapahtunut ilmeisessä tarkoituksessa mahdollistaa linjojen liikennöinnin välitön ja häiriötön jatkuminen. Menettely osoitti osaltaan, että Oy Y Ab oli jatkanut X Oy:n liiketoimintaa linjoilla.

Oy Y Ab ja X Oy eivät olleet ennen kilpailun ratkeamista sopineet liikkeen luovuttamisesta tai muuten toimineet yhteisymmärryksessä. Linja-autojen vuokraus ja virkapukujen osto sekä yleisluontoiset keskustelut henkilöstön asemasta viittasivat siihen, että kilpailun ratkettua tällaista yhteisymmärrystä oli ainakin vähäisessä määrin syntynyt. Työsopimuslain liikkeen luovutusta koskevia säännöksiä oli lisäksi, ottaen huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkinnat liikkeen luovutusta koskevan direktiivin soveltamisalasta, tulkittava siten, että liikkeen luovutus saattoi tapahtua myös kahdessa vaiheessa kolmannen tahon välityksin.

Oli myös otettava huomioon, että kilpailumenettelyssä tarjouksen tekijät saattoivat aloilla, joissa välitöntä kasvua ei ollut odotettavissa, usein varsin todennäköisesti olettaa, että kilpailussa liiketoiminnan menettävä yritys joutui toiminnan supistumisen vuoksi irtisanomaan työväkeä, joka sitten oli kilpailun voittavan yrityksen käytettävissä. Työntekijän työsuhteen jatkuvuuden turvaaminen edellytti, ettei liikkeen luovutusta koskevia säännöksiä tulkittu niin, että se mahdollisti yritysten kilpailun työntekijöiden kustannuksella.

Näillä perusteilla hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Brax, Juha Paimela ja Pertti Lattunen. Esittelijä Anita Stenberg.

Välitoimet

Korkein oikeus on kuultuaan asianosaisia päätöksellään 27.4.1999 pyytänyt ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta, joka on 25.1.2001 antamallaan tuomiolla antanut pyydetyn ratkaisun.

Oy Y Ab sekä A ja B ovat antaneet Korkeimmalle oikeudelle ennakkoratkaisun johdosta pyydetyt lausumat. Lausumassaan A ja B ovat esittäneet uutta selvitystä sekä pyytäneet, että Korkein oikeus tarvittaessa järjestää suullisen käsittelyn. Oy Y Ab on antanut lausuman A:n ja B:n lausuman johdosta.

Käsittelyratkaisu

A:n ja B:n Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisun johdosta antamaan lausumaan liitetty uusi selvitys otetaan huomioon. Pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta hylätään aiheettomana.

Pääasiaratkaisu

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisu

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 25.1.2001 antamallaan tuomiolla (asia C-172/99) ratkaissut kysymyksen seuraavasti:

1) Tilanne, jossa julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 18 päivänä kesäkuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/50/ETY mukaisesti toimitetun julkisia palveluja koskevan hankintamenettelyn seurauksena yritys jatkaa sellaista muuta kuin merikuljetusta koskevaa julkista kuljetuspalvelutoimintaa - kuten säännöllisen linja-autoliikenteen seutulinjojen liikennöintiä - jota on tähän asti hoitanut jokin toinen yritys, kuuluu työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä helmikuuta 1977 annetun neuvoston direktiivin 77/187/ETY asialliseen soveltamisalaan sellaisena kuin se on direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa määritelty.

2) Direktiivin 77/187/ETY 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että

- tätä direktiiviä voidaan soveltaa tilanteessa, jossa niiden yritysten välillä ei ole välitöntä sopimussuhdetta, joille julkisoikeudellinen oikeushenkilö on peräkkäin antanut tehtäväksi direktiivin 92/50/ETY mukaisesti toimitetun, julkisia palveluhankintoja koskevan hankintamenettelyn perusteella muun kuljetuspalvelun kuin merikuljetuksen suorittamisen, kuten säännöllisen linja-autoliikenteen seutulinjojen liikennöinnin.

- sellaisessa tilanteessa, josta on kyse kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa, direktiiviä 77/187/ETY ei voida soveltaa, koska asianomaisten yritysten välillä ei ole siirtynyt merkittävää aineellista liikeomaisuutta.

Liikkeen luovutusta koskevan direktiivin tulkinta

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisusta seuraa, ettei nyt kysymyksessä oleva, direktiivin 92/50/ETY mukaisesti järjestetystä hankintamenettelystä johtuva palvelun tuottajan vaihtuminen sinänsä jää liikkeen luovutusta koskevan direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Liikkeen luovutusta koskevan direktiivin tulkinnan osalta Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on todennut ennakkoratkaisunsa perusteluissa seuraavaa:

27. Ratkaiseva peruste arvioitaessa sitä, onko kyseessä direktiivissä 77/187/ETY tarkoitettu luovutus, on näin ollen se, säilyykö kyseisen kokonaisuuden identiteetti, mistä osoituksena on erityisesti liiketoiminnan tosiasiallinen jatkaminen tai uudelleen aloittaminen (asia 24/85, Spijkers, tuomio 18.3.1986, Kok. 1986, s. 1119, 11 ja 12 kohta ja asia C-234/98, Allen ym., tuomio 2.12.1999, Kok. 1999, s. I-8634, 23 kohta).

28. Vaikka se seikka, että luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä tai, kuten tässä asiassa, niiden kahden yrityksen välillä, joille peräkkäin on annettu tehtäväksi linja-autolinjojen liikennöinti, ei ole sopimussuhdetta, voi olla merkki siitä, ettei mitään direktiivissä 77/187/ETY tarkoitettua luovutusta ole tapahtunut, sillä ei kuitenkaan voi tältä osin olla ratkaisevaa merkitystä (asia C-13/95, Süzen, tuomio 11.3.1997, Kok. 1997, s. I-1259, 11 kohta).

29. Direktiiviä voidaan soveltaa kaikissa mahdollisissa tapauksissa, joissa sopimuksen perusteella vaihtuu yrityksen toiminnasta vastaava luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolle kuuluvat työnantajan velvollisuudet yrityksen työntekijöitä kohtaan. Niinpä direktiivin soveltamiseksi ei ole tarpeen, että luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä olisi välitön sopimussuhde, sillä luovutus voidaan tehdä kahdessa vaiheessa kolmannen tahon, kuten omistajan tai vuokranantajan, välityksellä (ks. mm. yhdistetyt asiat C-171/94 ja 172/94, Merckx ja Neuhuys, tuomio 7.3.1996, Kok. 1996, s. I-1253, 28-30 kohta ja em. asia Süzen, tuomion 12 kohta).

30. Direktiiviä 77/187/ETY voidaan siis soveltaa tilanteessa, jossa niiden yritysten välillä ei ole välitöntä sopimussuhdetta, joille julkisoikeudellinen oikeushenkilö on peräkkäin antanut tehtäväksi direktiivin 92/50/ETY mukaisesti toimitetun, julkisia palveluhankintoja koskevan hankintamenettelyn perusteella muun julkisen kuljetuspalvelun kuin merikuljetuksen suorittamisen, kuten säännöllisen julkisen linja-autoliikenteen seutulinjojen liikennöinnin.

31. Jotta direktiiviä voitaisiin soveltaa, luovutuksen pitää koskea taloudellista kokonaisuutta, joka on pysyvällä tavalla organisoitu ja jonka toiminta ei rajoitu tietyn työn suorittamiseen (asia C-48/94, Rygaard, tuomio 19.9.1995, Kok. 1995, s. I-2745, 20 kohta). Kokonaisuuden käsitteellä tarkoitetaan sellaista henkilöiden ja muiden tekijöiden muodostamaa organisoitua kokonaisuutta, jonka avulla voidaan harjoittaa omaan tavoitteeseensa tähtäävää taloudellista toimintaa (em. asia Süzen, tuomion 13 kohta).

32. Kansallisen tuomioistuimen on siis edellä esitettyjen tulkintaohjeiden mukaisesti ratkaistava se, oliko esillä olevassa asiassa kyseessä oleva seutulinjojen liikennöinti organisoitu X:ssä yhdeksi taloudelliseksi kokonaisuudeksi ennen kuin liikennöinti uskottiin Y:lle.

33. Jotta voidaan ratkaista, täyttyvätkö tällaisen taloudellisen kokonaisuuden luovutuksen edellytykset, on otettava huomioon kaikki kyseistä toimenpidettä kuvaavat tosiseikat, joita ovat erityisesti se, minkä tyyppisestä yrityksestä tai liikkeestä on kyse, se, onko rakennuksia, irtaimistoa tai muuta sellaista aineellista omaisuutta luovutettu, aineettoman omaisuuden arvo luovutushetkellä, se, onko uusi työnantaja ottanut olennaisen osan henkilöstöä palvelukseensa ja onko asiakaskunta siirtynyt, se, miten samankaltaista harjoitettu toiminta on ollut ennen luovutusta ja sen jälkeen, ja tämän toiminnan mahdollisen keskeytymisen kesto. Nämä seikat ovat kuitenkin vain osatekijöitä siinä kokonaisarvioinnissa, joka asiassa on tehtävä, eikä niitä tästä syystä saa arvioida toisistaan erillään. (ks. erityisesti em. asia Spijkers, tuomion 13 kohta ja em. asia Süzen, tuomion 14 kohta).

34. Pelkästään sen seikan perusteella, että hankintasopimuksen aiemman sopimuspuolen ja uuden sopimuspuolen tarjoama palvelu on samanlainen, ei siten ole pääteltävissä, että näiden yritysten välillä olisi tapahtunut taloudellisen kokonaisuuden luovutus. Kokonaisuuden ei näet voida katsoa muodostuvan pelkästään harjoitetusta toiminnasta. Kokonaisuuden identiteetti määräytyy myös muiden seikkojen, kuten sen henkilökunnan, johdon, työn organisoinnin, liiketoiminnan harjoittamistapojen tai sen käytössä mahdollisesti olevien tuotantovälineiden perusteella (em. asia Süzen, tuomion 15 kohta; em. asia Hidalgo ym.1, tuomion 30 kohta, ja em. asia Allen ym., tuomion 27 kohta, ks. myös yhdistetyt asiat C-127/96, C-229/96 ja C-74/97, Hernández Vidal ym., tuomio 10.12.1998, Kok. 1998, s. I-8179, 30 kohta).

35. Kuten tämän tuomion 32 kohdassa on todettu, kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon se, minkä tyyppisestä yrityksestä tai liikkeestä on kyse, kun se arvioi kyseistä toimenpidettä kuvaavia tosiseikkoja. Tästä seuraa, että se, kuinka paljon painoarvoa on annettava erilaisille direktiivissä 77/187/ETY tarkoitetun luovutuksen olemassaoloa osoittaville arviointiperusteille, välttämättä vaihtelee sen mukaan, minkälaisesta toiminnasta on kyse, ja jopa kyseisessä yrityksessä, liikkeessä tai liiketoiminnan osassa käytettyjen tuotantomenetelmien tai liiketoiminnan harjoittamistapojen perusteella (ks. em. asia Süzen, tuomion 18 kohta; em. asia Hernández Vidal ym., tuomion 31 kohta, ja em. asia Hidalgo ym., tuomion 31 kohta).

36. Tältä osin komissio viittaa edellä mainitussa asiassa Süzen annettuun tuomioon ja väittää, että merkitystä ei ole sillä, että aiemmin sopimuspuolena olleen liikennöitsijän ja uuden liikennöitsijän välillä ei ole luovutettu liikeomaisuutta, vaan ratkaisevaa on se, että hankintasopimuksen tehnyt uusi liikennöitsijä on ottanut palvelukseensa olennaisen osan edeltäjänsä henkilökunnasta.

37. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että taloudellinen kokonaisuus voi tietyillä toimialoilla toimia ilman, että sillä olisi merkittävää aineellista tai aineetonta liikeomaisuutta, joten tällaisen kokonaisuuden identiteetin säilyminen sitä koskevan luovutustoimen jälkeen ei lähtökohtaisesti voi riippua tällaisten omaisuuserien luovutuksesta (em. asia Süzen, 18 kohta; em. asia Hernández Vidal ym., tuomion 31 kohta, ja em. asia Hidalgo ym., tuomion 31 kohta).

38. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että siltä osin kuin tietyillä työvoimavaltaisilla toimialoilla yhteisen toiminnan piirissä pysyvästi työskentelevien työntekijöiden ryhmä voi muodostaa taloudellisen kokonaisuuden, tällainen kokonaisuus voi säilyttää identiteettinsä luovutuksen jälkeenkin, kun uusi työnantaja ei pelkästään tyydy jatkamaan kyseistä toimintaa vaan myös ottaa palvelukseensa sekä lukumääräisesti että pätevyyden osalta olennaisen osan siitä henkilökunnasta, jonka sen edeltäjä oli erityisesti osoittanut hoitamaan näitä työtehtäviä. Tällaisessa tapauksessa uusi työnantaja itse asiassa hankkii sellaisen eri osatekijöistä muodostuvan organisoidun kokonaisuuden, jonka avulla se voi jatkaa luovuttajayrityksen toimintoja tai tiettyjä toimintoja pysyvästi (em. asia Süzen, tuomio 21 kohta; em. asia Hernández Vidal ym., tuomion 32 kohta, ja em. asia Hidalgo ym., tuomion 32 kohta).

39. Linja-autokuljetusta ei kuitenkaan voida pitää erityisen työvoimavaltaisena toimialana, koska toiminta edellyttää huomattavaa kalustoa ja laitteita (ks. em. asia Allen, tuomion 30 kohta, jossa todetaan samalla tavoin kaivoskäytävien louhinnan osalta). Näin ollen se, ettei linja-autojen liikennöinnissä käytettyä aineellista liikeomaisuutta ole siirtynyt hankintasopimuksen aiemman sopimuspuolen ja uuden sopimuspuolen välillä, on seikka, joka on otettava huomioon.

40. Istunnossa A:n ja B:n edustaja korosti hankintaviranomaisena olleen Z:n ja Y:n välillä tehdyn sopimuksen taloudellista merkitystä todeten, että kyseessä on merkittävä aineeton omaisuuserä. Vaikka tätä taloudellista merkitystä ei voidakaan kiistää, on kuitenkin todettava, että kun kyseessä on hankintasopimuksen uudistaminen, tämä aineeton omaisuuserä tulee periaatteessa arvottomaksi aiemman sopimuspuolen kanssa tehdyn sopimuksen päättyessä, koska juuri tämä sopimus on kilpailuttamisen kohteena.

41. On tosin katsottava, että jos hankintamenettelyssä, josta pääasiassakin on kyse, asetetaan sopimusehdoksi se, että uuden sopimuspuolen on vastattava voimassaolevista asiakassopimuksista, tai jos suurin osa asiakkaista välttämättä kuitenkin siirtyy sopimuksen siirtyessä, kyseessä on asiakaskunnan luovutus.

42. Säännöllisen julkisen linja-autoliikenteen kaltaisella alalla, jossa aineellinen omaisuus on toiminnan harjoittamisen kannalta merkittävä tekijä, se, ettei tällaista omaisuutta, joka on välttämätöntä taloudellisen kokonaisuuden asianmukaiselle toiminnalle, ole merkittävässä määrin siirtynyt hankintasopimuksen aiemmalta sopimuspuolelta uudelle, merkitsee, ettei kokonaisuuden voida katsoa säilyttävän identiteettiään.

43. Tästä seuraa, että pääasian kaltaisessa tilanteessa direktiiviä 77/187/ETY ei sovelleta, koska merkittävää aineellista liikeomaisuutta ei ole siirtynyt hankintasopimuksen aiemmalta sopimuspuolelta uudelle sopimuspuolelle.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

A:n ja B:n kanteeseen sovellettavaa työsopimuslain 7§:n 2 momenttia (235/1993) on tulkittava liikkeen luovutusta koskevan direktiivin (77/187/ETY) 1 artiklan 1 kohdan ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen sen soveltamisesta antaman edellä selostetun ennakkoratkaisun mukaisesti.

Koska X Oy:n ja Oy Y Ab:n välillä ei ole siirtynyt kyseisen liiketoiminnan kannalta merkittävää aineellista liikeomaisuutta, liikkeen luovutusta ei ole tapahtunut. A:han ja B:hen ei ole siten ollut sovellettava heillä aiemmin X Oy:n palveluksessa olleita palkka- ja työehtoja.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan. Kanne hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikko Tulokas, Kari Kitunen (eri mieltä), Mikael Krogerus ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Jyrki Rinnemaa (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeussihteeri Rinnemaa: Mietintö on Korkeimman oikeuden tuomion mukainen muilta paitsi seuraavilta osin.

Käsittelyratkaisun osalta ehdotan, ettei Korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 ja 18 §:n säännökset huomioon ottaen ota vastaan sitä uutta selvitystä, jonka A ja B ovat jutussa esittäneet vasta antaessaan heiltä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisun johdosta pyydetyn lausuman.

Pääasiaratkaisun perustelujen jakson Korkeimman oikeuden johtopäätökset osalta ehdotan, että Korkein oikeus lausuu:

Lausumassaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisun johdosta A ja B ovat katsoneet, ettei omaisuuden siirtymiselle liikkeen luovutuksen tunnusmerkkinä voida antaa tässä tapauksessa ratkaisevaa merkitystä, koska linjojen liikennöinnistä on kilpailtu osaltaan linja-kalustolla, joka on ollut yksilöitävä jo tarjouksessa, ja koska Oy Y Ab ei olisi voinut käyttää linjojen liikennöintiin X Oy:n linja-autokalustoa. Kuten ennakkoratkaisun perusteluista (kohdat 27, 31) ilmenee, ratkaisevaa on, onko sanottujen yhtiöiden välillä siirtynyt taloudellinen kokonaisuus, joka on luovutuksessa säilyttänyt identiteettinsä. Linja-autoliikennettä harjoittava taloudellinen kokonaisuus muodostuu henkilöistä, kalustosta ja muista tekijöistä, jotka on organisoitu harjoittamaan kyseistä toimintaa. Kaluston osuus on linja-autokuljetusalalla aivan oleellinen, kuten myös ennakkoratkaisun perustelujen kohdista 39 ja 42 käy ilmi. Tätä seikkaa ei muuta toiseksi se, että alalla toimivan yrityksen käyttämä kalusto ei yleensä siirtyne kysymyksessä olevanlaisen hankintamenettelyn seurauksena palvelusta aiemmin huolehtineelta yritykseltä sitä jatkavalle yritykselle.

Asiassa sovellettavaa työsopimuslain 7 §:n 2 momenttia (235/1993) on tulkittava Euroopan yhteisön oikeuden mukaisesti. Ottaen huomioon liikkeen luovutusta koskevan direktiivin (77/187/ETY) 1 artiklan 1 kohdan ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen sen soveltamisesta ennakkoratkaisussaan antaman edeltä ilmenevän tulkinnan, Korkein oikeus katsoo, että X Oy:n ja Oy Y Ab:n välillä ei ole tapahtunut liikkeen luovutusta, koska yhtiöiden välillä ei ole siirtynyt kyseisen liiketoiminnan kannalta merkittävää aineellista liikeomaisuutta. A:han ja B:hen ei ole siten työsopimuslain 7 §:n 2 momentin perusteella ollut sovellettava Oy Y Ab:ssä heillä aiemmin X Oy:n palveluksessa olleita palkka- ja työehtoja.

Oikeusneuvos Kitunen:Olen muutoin Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla, mutta hyväksyn mietinnön jakson Korkeimman oikeuden johtopäätökset osalta.